*

Ruohonjuuritason kirjoittelua Koirat haukkuu ja karavaani kulkee

Lentopallomestaruus pitkäjänteisen työn tulos

Lentopallofinaalit saivat eilen arvoisensa päätöksen. Upea finaalisarja päättyi ratkaisevaan seitsemänteen otteluun ja sen viidenteen erään. Päätösfinaali oli lopulta loppuottelusarjan tasaisin - lisäksi Hurrikaani nousi 0-2 tappioasemasta vielä peliin mukaan upeasti.


Eilinen game seven ja koko finaalisarja oli oiva osoitus pitkäjänteisestä työstä. VaLePa esiintyi pääsarjassa ensimmäisen kerran jo vuonna 1982, jonka jälkeen joukkue on esiintynyt vaihtelevasti liigakentillä. Mitaleita on kertynyt pitkän pääsarjauran aikana "vain" kolme - 1992 ,2008, 2011 - ja kruunuksi eilen tuli neljäs kirkkaimpana.

Vammala on tehnyt pitkäjänteisen työn lentopallon parissa. Junioripuolella se on tuottanut vuodesta toiseen huippupelaajia Suomen lentopalloon: Esko, Tuominen, Ojansivu jne.. Vaikka Hurrikaanikin on tehnyt pitkäjänteistä työtä, niin mestaruus lähti oikeaan seuraan perinteiden puolesta.

Pitkäjänteinen työ näkyy myös joukkueissa ja seuroissa yleensäkin. Ville Kakko siirtyi Hurrikaanin päävalmentajaksi 1-sarjasta muutama vuosi takaperin. Vaikka tavoitteet ovat olleet seuralla korkealla, menestys on karttanut viiden pääsarjakauden aikana. Tippuminenkin on ollut lähellä. Tällä kaudella työ sai kiitoksensa, vaikka viimeinen kruunu jäi saamatta. Mikä hienointa, Hurrikaanin aloitusseitsikossa oli vain yksi ulkomaalaispelaaja, Aivars Petrusevics.

Ugis Krastins koki myös oman kiirastulensa VaLePan riveissä ennen menestystä. Hänen valmentajauransa avauskaudella VaLePa tippui jo puolivälierissä kaudella 2009-10. Seuraavalla oli jo hopeamitalit kaulassa, ja nyt kultaiset. Myöskään VaLePan kokoonpano ei nojannut ulkolaispelaajiin: Eduard Venski oli ainut ja hänkin on pelannut Suomessa jo vuodesta 2002 lähtien ja samassa seurassa vielä.

Vammalan Lentopallon mestaruuden takuumieheksi nousi maajoukkuemies Olli Kunnari, joka etenkin viimeisessä finaalissa näytti kovuutensa. Huikeat 31 pistettä takasivat VaLePalle mestaruuden. Etenkin ratkaisuvaiheissa passari Antti Esko passasi pallon Kunnarille ilman suurempaa peittelyä. Pallo annettiin kaverille, joka tekee pisteet. Unohtaa ei sovi myöskään Eduard Venskiä. Hän pelasi loistavan finaalisarjan petraten ehkä eniten jo muutenkin kovasta tasostaan. Venski oli koko finaalisarjan paras, vaikka pisteiden valossa toki Kunnari oli ollut paras pelaaja. Pelaajan merkitystä joukkueelleen ei kuitenkaan aina mitata vain tilastoissa.

Hurrikaani yllätti tällä kaudella. Edellisvuosien perusteella joukkue on ollut alisuorittaja. En uskonut siihen, vaikka runkosarjankin voiton saviseudun miehet ottivat. Kuitenkin mahtavat puolivälierät ja välierät jo todistivat joukkueen henkisen kestävyyden. Ainoastaan eilen puuttui ratkaiseva pelaaja, joka olisi lyönyt joukkueen mestariksi.

Joukkueena pitäisin Hurrikaania parempana. VaLepa nojasi enemmän yksilöihin, Kunnariin ja Venskiin. Hurrikaania vaivasi lopulta loukkaantumiset enemmän kuin vammalalaisia. Hakkuri Ismo Moilasen rooli keltapaidoissa oli läpi kauden selkeästi suurempi kuin vastustajan Joni Mikkosen, joka myös oli finaaleista sivussa pitkälti samoin kuin kollega Moilanen. VaLePa oli loppujen lopuksi pitkälti Kunnarin ja Venskin varassa. He onnistuivat niin mainiosti, että muiden pelaajien suhteellisen tasainen suoritus riitti mestaruuteen. Hurrikaanilla jäi puuttumaan onnistunut hakkuripeli täysin ratkiasufinaalissa, ja siihen läpi kauden vahvasti nojannut joukkue kaatui osittain. Henkiselläkin puolella kapteeni Moilasen poissaolo vaikutti selkeästi enemmän kuin Mikkosen.

Finaalisarja oli mainiota markkinointia koko lajille. Silti vielä ei kannata hurrata: viime vuosien positiivinen julkisuus ei ole kääntynyt nousuksi harrastajamäärissä eikä pitkälti medianäkyvyydessäkään. Töitä on tehtävä pitkäjänteisesti, sen osoittivat tämän finaalisarjan seurat ja joukkueet. Menestyksen hinta on maksettava ennen menestystä.

Erityisen maininnan ansaitsevat toki vielä pitkäjänteisestä työstä seurojen fanit ja talkooväki. Molemmat seurat pelasivat vierailla paikkakunnilla suuremmille yleisöille, mikä sai talkooväenkin jo muutenkin suuren päivätyön kasvamaan entisestään. Fanikulttuuri on molemmissa seuroissa Suomen parasta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Lentopallo on maamme väkirikkaalla pääkaupunkiseudulla aliarvostettu laji ottaen huomioon maajoukkueemme upeat suoritukset viime vuosina. Myös koripallossa valtikka on siirtynyt maakuntakaupunkeihin, kun vielä 1980-luvulla Stadissa loistivat HNMKY, Pantterit ja ToPo. Torppa sentään vielä pyristelee.

Jos lentopallomaajoukkue yltäisi Lontoon olympialaisiin, olisi se lajille valtava juttu. Jossain vaiheessa Helsingissäkin herättäisiin.

Kiitos hyvästä finaalitiivistelmästä.

Käyttäjän kaminiitto kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Entisenä loimaalaisena täytyy myöntää, että sydäntä lämmittää Hurrikaanien menestys. Onnittelut heille.

Loimaalla on kyllä perinteitä joukkuelajeissa. Muistinvaraisesti totean, että 30-luvulla Loimaa oli vuosia ykköspaikalla pesäpallossa. Minun sukupolveni ei yltänyt mestaruuksiin, vaikka yhteiskoulussa yritimme koripalloa pompotella Torpan pojissa pelanneen englanninopettajan johdolla.

Niin Vammalan kuin Loimaan menestys osoittaa taas kerran, mikä on yhteisen innostuksen merkitys tavoitteiden toteuttamisessa oli paikkakunta kuinka pieni tahansa.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Lämpimät onnittelut VaLePalle! Mielenkiinnolla ja jännityksellä seurasin syntymäpaikakuntani joukkueen pelejä. Upea suoritus!

Kun nyt asustelen täällä Jyväskylän seudulla niin voin todeta, että mukavalta tuntuu, kun Jyp pelasi itsensä jääkiekon mestariksi. VaLePan voitto tuntui yhtä mahtavalta.

Kas, kun tuo kotiseuturakkaus vaan vaikuttaa ja kulkee mukana elämässä!

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset